Avainsana-arkisto: mielikuvitus

Tule tolkku tupahan!

Harjoittelen ja harjoitan runojen kirjoittamista Vantaan sanataidekoulun Monikasvoinen runo -ryhmässä. Innostava opettajamme Janette Hannukainen tarjoilee monenlaisia sytykkeitä, jotka vievät meidät kirjoittajina uusiin maastoihin ja väliin ehkä epämukavuusalueillekin. Viime kerralla harjoittelimme rytmiä ja soinnutusta erilaisten loitsujen avulla. Sepä olikin hauskaa kielellä leikkimistä. Ihan kirjoittamisen ilosta rohkenen liittää tähän oman kutsu- ja karkotusloitsuni tuolta hetkeltä:

 

Hyi, sinä muikea myötäkarva

ajan normeille nyökkäilevä

pelkosia päässä pyörittelevä

toisten aatoksia alati aatteleva.

Painu pois pahnoiltani

kanna korvamadot kainaloissais

toisille ne tarjoele

tästä kodosta karkotu.

 

Tule tänne tahdonvoima

tuo tolkku tullessasi

usko itsehen imussasi

takataskussa taitehen taiot.

Valjasta voimasi varakseni

oleellisehen omistautua

valintoihin varustautua

rohkeaksi roihahtaa.

 

Unelmat ja mielikuvitus ne yhteen sopii…

Olen aivan täpinöissäni. Seuraan vierestä erään unelman toteutumista. Samalla kun olen täydellä sydämellä mukana jännittämässä ja iloitsemassa, mietin millä reseptillä onnistuminen tapahtui. Tästähän puhutaan paljon, ja kirjoitetaan. Joskus kuitenkin iskee epäusko, että ne olisivat vain sanoja, vähintäänkin toiveajattelua tai idealistista höpinää, joka on aika kaukana tästä harmaasta arjesta.

Puhutaan vetovoiman laista. ”Sitä saa mitä tilaa”, sanoo ja laulaa yksi jos toinenkin. ”Kannattaa ajatella mitä kannattaa ajatella”, ajatellaan muistaakseni NLP:ssä. Ja juuri tänä aamuna tästä samasta puhuu viisas unishamaani Robert Moss, joka lainaa blogissaan myös puolitoista vuosisataa sitten syntynyttä runoilijaa, Tagorea, joka tiesi tämän saman totuuden.

Jotenkin kummasti unelmansa voimalla jaksaa. Silloinkin, kun ei jaksaisi. Silloinkin, kun luulee juuri suorittaneensa voimansa tyhjäksi. Kun tuntuu, ettei jaksa nähdä vaivaa unelmansa eteen ja tekisi mieli luovuttaa, taikookin mielikuvituksensa voimalla suljettujen silmiensä taakse kuvan unelmastaan toteutuneena. Tuntee ihonsa alla sen hyrinän, jonka toteutunut unelma saa aikaan. Elää sisäisesti unelmaansa. Sanoo itselleen, että ”kaikki tarvittava minulla jo on, ja nyt vain panen sen kaiken peliin – en menetä mitään jos uskallan”. Siis uskoo, näkee, tuntee. Ja tekee.

Näillä eväillä meillä mentiin rohkeasti päin unelmaa, mukavuusrajat kolisten, yöunta uhmaten, jokaisesta vaikeastakin hetkestä nauttien. Ainakin jälkeenpäin.

Ja lopussa kiitos seisoo.

Uskon tähän kuvioon taas aika paljon enemmän kuin vielä eilen tähän aikaan.